Kahden keskeistä aikaa

Olen jo jonkun aikaan puhunut miehelleni, että haluaisin meille kahden keskeistä aikaa sekä pientä hemmottelua arkeemme. Olinkin sopinut, että tyttäreni menee lauantaiana kahdeksi yöksi isällensä. Näin ollen meillä oli lapsivapaa viikonloppu, ja vieläpä ilman yksiäkään kissanristiäisiä. Tästä viikonlopusta saimme tehdä juuri omanlaisemme.

Tärkeimpänä asiana oli nauttia toistemme seurasta, mutta halusin järjestää meille myös jotain normaalista arjestamme poikkeavaa. Selailin erilaisia vaihtoehtoja ja silmiini osui Hyvinkäälle juuri avattu Spa Hotel Sveitsi. Avajaistarjouksena oli yöpyminen Standard -huoneessa 65€/vrk  ja Superior -huoneessa 80€/vrk. Tutkin hetken aikaa hotellin nettisivuja. Oman elämäni FBI agenttina kolusin tietysti läpi myös Facebook- sivut sekä Instagram -profiilin ja tulin siihen tulokseen, että suuntaamme lauantaina Hyvinkäälle. Ajomatkaa Helsingistä Hyvinkäälle on alle tunti, joten emme joutuisi istumaan koko päivää autossa.

Määränpäänä Hyvinkää.

Työviikko hujahti jälleen hirveää vauhtia ja lauantai tuli nopeasti. Lähdimme ajamaan kohti Hyvinkäätä yhden maissa. Suuntasimme ensimmäisenä Kauppakeskus Willaan, jossa kävimme syömässä ja kokeilemassa muutamia sormuksia. Miehelläni oli huono hiuspäivä, joten hän kävi parturissa siistiytymässä ennen hotellille menoa. Oikein komea mies minua olikin vastassa hiustenleikkuun jälkeen. ♥

Hotellille saavuttuamme ensimmäisiä asioita, johon kiinnitin huomiota olivat puhtaus ja uutuuden tuoksu. Osa huoneista oli otettu tiistaina käyttöön asiakkaille, osa oli vielä työn alla. Henkilökunnasta huokui innostuneisuus uudesta, loistava palvelualttius sekä ystävällisyys.

Huoneemme Spahotel Sveitsissä.


Yllätyksenä miehelleni, olin tilannut huoneeseemme kuohuviinipullon ja se toimitettiin pyynnöstäni huoneeseemme vasta saavuttuamme. Kuohuviinin kanssa saimme tervetuliaislahjana Fazerin suklaalevyn sekä kortin, jossa meidät toivotettiin tervetulleiksi hotelliin.

Joimme kuohuviiniä ja rentouduimme huoneessa hyvän tovin ennen kuin päätimme tutustua hotellin yhteydessä olevaan ravintolaan. Olimme molemmat vielä sen verran täynnä päivällisestä, että päätimme ottaa vain alkupalat ja jatkaa hyvän juoman parissa.

Keittiö & Baari Tila

Lankuta baby - Sveitsin alkupala lankku.

Katkis - Sveitsin muhkea toast skagen

Ravintola sulkeutui puolilta öin, jonka jälkeen jäimme istumaan hotellin aulabaariin. Keskustelimme ja nautimme toistemme seurasta, joimme juomamme loppuun ja menimme nukkumaan. Aamulla kävimme aamiaisella ja otimme vielä pienet unet ennen lähtöä. Huoneemme luovutimme kello 13. Hotelliyö oli kaikkea, mitä toivoimme ja ehkä jopa vielä enemmänkin. Huoneessamme oli ihana iso sänky ja pehmeät petivaatteet. Nukuimme hyvät yöunet, saimme rentoutua, ilmapiiri oli miellyttävä, ruoka ja aamiainen olivat erinomaisia. Tulemme ehdottomasti yöpymään Spahotel Sveitsissä toistekin. Kaunis kiitos hotellin henkilökunnalle hyvästä asiakaspalvelusta!

Sveitsin virallisia avajaisia juhlitaan 27.-28.10., jolloin hotellin viereen aukeaa paljon muutakin aktiviteettiä. Spahotel Sveitsiin ja aktiviteetteihin pääset tutustumaan täältä.

Hotellilta suuntasimme autolla takaisin Helsinkiin. Onneksemme nämä treffit eivät vielä päättyneet vaan seuraavana vuorossa oli Hartwall Arena ja Jokereiden kotipeli. Miestäni onnisti firman arvonnoissa ja pääsimme seuraamaan peliä aitiosta käsin. Jokereilla on ollut huikea alkukausi ja tällä kertaa joukkue otti 2-0 voiton Salavat Julajev Ufasta.

Tunnelmaa Arenalla ennen pelin alkua.

Viikonloppu oli juuri mitä tarvitsimme ja se teki kieltämättä hyvää parisuhteellemme. Taidamme ottaa tällaiset pienet irtiotot tavaksi. Arjen keskellä unohtaa välillä nauttia hetkestä ja keskittyy enemmän suorittamiseen, kuin elämästä nauttimiseen.

Happy wife, happy life! Tai no, täältä löytyy onnellinen tuleva vaimo! ♥


Kommentit

  1. Kuulostaapa teidän viikonloppu ihanalta. Teki varmasti hyvää niin teille yksilöinä kuin parisuhteellekin. Minä myös rakastan kaikkea hemmottelua ja esim hotelliyöpymisiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin ihanaa! Mä rakastan myös hotelliyöpymisiä. Ehkä marras-joulukuussa otetaan taas uusiksi, saas nähdä mihin kaupunkiin päädytään. Sovittiin, että tehdään pieniä reissuja Suomessa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit